Puu on yksi suosituimmista materiaaleista niin sisustuksessa kuin koriste-esineenäkin. Sen avulla saakin omaan kotiin helposti lämmintä ja luonnonläheistä tunnelmaa ja puu on toisaalta materiaalina hyvin neutraali ja sopii lähes kaiken kanssa, joten turhia ristiriitaisuuksia ei pääse syntymään ja koristeet ovat helposti otettavissa uusiokäyttöön.
Puulla tyylikkyyttä arkiseen asuntoon
Puu sopii helposti moneen eri tyyliin ja sen avulla saa esimerkiksi tyylikkäät puukehykset valokuville ja tauluille. Kun suosii näitä kehyksiä, ne menevät helposti yhteen muun sisustuksen kanssa, mikäli siihen kuuluu puuta tai vastaavia luonnonmateriaaleja. Puu toimii hyvin myös ääntä vaimentaen, joten varsinkin isot puuesineet voivat helposti estää turhaa kaikua tilassa, ja tehdä oleskelun näin miellyttävämmäksi.
Koristeet voi valita myös siten, että ne vastaavat tyyliltään huonekaluja ja niiden sävyjä. Toisaalta ne tasapainottavat hyvin tunnelmaa, mikäli esimerkiksi sattuu pitämään kovinkin värikkäistä huonekaluista, voi puisilla koriste-esineillä halutessaan tuoda hieman rauhoittavaa tunnelmaa omaan kotiin, tasapainottamaan värien vaikutusta.
Puisia koriste-esineitä on monenlaisia
Koriste-esineet kodissa ovat ylipäätään hyvä idea, sillä ne tuovat lisää tunnelmaa ja toisaalta niiden avulla voi viedä huomion pois asioista, jotka eivät välttämättä miellytä silmää yhtä paljon. Koristeiden etu on lisäksi siinä, että ne voivat olla lähes mitä tahansa. Retrosta pitävä hankkia kotiinsa esimerkiksi vanhoja puisia lasten leluja hyllylle tai maalaistunnelmasta haaveileva hankkia erilaisia tuohikoristeita ja käyttää esimerkiksi alustoina erilaisia käsiteltyjä puupölkkyjä. Koivu sopii tähän materiaaliksi erinomaisesti. Merellistä tunnelmaa taas puisten laivakoristeiden tai puuruorien avulla ja eläimistä ja eksotiikasta pitävät voivat hankkia esimerkiksi Aasiasta tuttuja puisia elefantteja tai kissoja hyllyyn.
Puu onkin erittäin monipuolinen materiaali ja siitä saa käsittelemällä todella kauniin ja elegantin. Lisäksi puukoristeita on helppo tehdä myös itse ja pienen harjoittelun jälkeen niistä tulee usein todella kauniita ja esittelykelpoisia. Samalla koristeita katsellessaan voi olla ylpeä omasta kädenjäljestään ja tekemisessä vain oma mielikuvitus on rajana.