Jos lehdissä ja netissä näkyvät kuvat luksusasunnoista ja hienoja tavaroita säteilevistä kodeista, tai vaikkapa hotellihuoneista, ovat jatkuvasti mielen päällä, kannattaa harkita luksuksen tuomista omaan kotiin. Muutamalla pienellä vinkillä voidaan saada samaa tunnelmaa aikaan jopa pienimpään ja ränsistyneimpään asuntoon. Eikä luksuksen tuominen elämään tarkoita koko rahapussin tuhlaamista, vaan ideana on saadaLue lisää →

Ensimmäisen asunnon sisustaminen on jännittävä asia ja usein tässä pähkäillään nuoruuden intohimojen ja aikuisuuden velvollisuuksien välillä. Uuden kodin tulisi edustaa tätä murrosaikaa, se ei saisi olla liian lapsellinen, mutta ei myöskään tylsä ja tavanomainen. Näillä vinkeillä saat luotua eloisan ja trendikkään ensimmäisen asunnon! Maali Maalilla voi olla äärettömän suuri vaikutusLue lisää →

Varaudu pirteisiin väreihin, erilaisiin kuvioihin, iloisiin aiheisiin sekä muutamaan yllättävään käänteeseen. Kaikkea tätä on vuosi 2017 täynnä sisustuksen osalta – seuraamalla vuoden 2017 sisustustrendejä varmistat, että kotisi on varmasti ajan tasalla! Kirkkaat vihreät! Kirkkaan vihreitä sävyjä tullaan näkemään sekä muodissa, sisustuksessa, että esimerkiksi mainostuksessa, vuonna 2017. Pirteän, virkistävän ja elämääLue lisää →

On hyvin tyypillistä, että kodin sisustusta aletaan uudistamaan varsinkin keväisin, sillä tuleviin lomiin ja muihin kesän rientoihin halutaan varautua aikaisessa vaiheessa ja samalla uusi sisustus tuo raikkautta pitkän talven jälkeen. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä uusia sisustus kuluvalle vuodelle ja se onkin yksi mainio tapa saada syksyn pimeneviin iltoihinLue lisää →

Kaikki tuntevat niitä henkilöitä, joilla tuntuu olevan uskomattoman hyvä maku edes yrittämättä. Näiden helppojen vinkkien avulla kuka tahansa voi onnistua sisustamisessa! Aloita värien päättämisellä Varsinkin kun tehdään täydellinen muodonmuutos kodille, tulee ensin valita kodin värimaailma. Se antaa rungon koko projektille. Keskitä tärkeät kohteet Jos todella pidät jostain esineestä tai huonekalusta,Lue lisää →

Parhaimmasta valaistuksesta ei aina huomata nauttia, sillä se on toteutettu niin täydellisesti, ettei se pääse herättämään huomiota. Valaistuksella voidaan saada aikaan järjettömän paljon, eikä pelkästään sisustukseen liittyen, vaan sen avulla saadaan myös jokainen henkilö näyttämään mahdollisimman hyvältä. Luomalla sellainen valaistus, joka sopii seurusteluun, kannustetaan ihmisiä pysymään tilassa ja viipyilemään. IsoimpiaLue lisää →

Suomen suosituimpien blogien kärjessä komeilee yleensä vuosi toisensa jälkeen niin julkkisten kuin jo pitkään blogia pitäneiden bloggareiden tuotokset. Vuosi 2017 ja sen ensimmäinen puolikas eivät ole olleet poikkeuksia. Tällä hetkellä Suomen suosituin blogi on Martina Aitolehden blogi. Hän kertoo avoimesti elämästään eikä peittele ilojaan tai surujaan. Blogin avoimuus onkin saanutLue lisää →